sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Pikapäivitys viikonlopun töistä

Tässä viikonlopun aikaansaannoksia. Kolme eri väristä toteutusta samalla leimakuvalla. Kuvissa on hieman heijastuksia ja varjoja, kun kuvasin niin pikana..

tiistai 1. joulukuuta 2009

Magnoliaa joulukorteiksi

Kuten jo aiemmin kerroin, ensimmäinen Magnolia-leimasimeni tuntui heti omalta jutulta ja nytpä käytin sitä pariin joulukorttiin. Lisäksi sain muutamia uusia hankintoja tehdyksi, muun muassa Clas Ohlssonilla pyörähtäessäni löysin Reevesin vesiliukoista pellavansiemenöljyä, jota olen nyt käyttänyt Inktense-kynien kanssa. Lisäksi hain Sinellistä uusia taustapapereita. Taustapapereita tuli postin kautta myös Taitopuoti Paperinauhasta, josta hankin myöskin Tim Holtzin ressaajan sekä Martha Stewartin lumihiutaleleikkurin. Leikkuri on tosi ihana ja käytinkin sitä jo toisessa näistä joulukorteista.



Kuvissa on valitettavasti värit vähän pielessä. Mutta nämä Magnoliat on kyllä niin mukavia väritettäviä ja muutenkin ihanan tunnelmallisia, näitä täytyy saada lisää! :)

Jouluvalmisteluja

Viime viikolla ehdin tehdä sijaisuuksien lomassa myös pieniä joulujuttuja. Tiimarista löysin alennuksessa olleen kranssin, johon lisäsin ympärille ohutta kultalankaa, solmin leveästä nauhasta rusetin ja kiinnitin kuumaliimalla valkoisia sekä kultaisia helmiä. Lisäksi kiinnitin kranssin alaosaan myöskin Tiimarista hankitut, norsunluunvalkoiset kohokuvioidut sydänkoristeet. Kranssi löysi paikkansa eteisen seinältä.


Tässä vielä lähikuvaa kauniista sydänkoristeista sekä helmistä:


Kyllä tästä hieman joulumieltä saa, vaikka ulkona onkin vain märkää ja pimeää.. Jospa pian saataisiin lunta tänne eteläänkin. Ihanaa joulukuuta kaikille! :)

Jenni